Costan ammattitaitoisen kustannusasiantuntijaporukan tukena on vahva ja osaava hallitus. Jo alusta asti aktiivinen ja osallistuva hallitus on ollut Costalle tärkeä osa kasvua ja kehittymistä. Hallitukseen on haettu osaajia niiltä osa-alueilta, jotka ovat siinä hetkessä tärkeitä.
Hankkeen mallintaminen kustannusarviota varten visualisoi hankkeen rakennusosat ja niistä syntyvät kustannukset. Mallin avulla kustannusten jakautuminen ja kertyminen on helppo hahmottaa ja suurimpien kustannuserien syntyminen tulee näkyväksi.
Veera Jehkonen aloitti Costa Laskenta Oy:n toimitusjohtajana 1.1.2023. Jehkonen siirtyi tehtävään Teknokselta, jossa hän vastasi Teknos Groupin innovaatioprosessin ja -kulttuurin kehittämisestä. Aikaisempi toimitusjohtaja ja Costa Laskenta Oy:n perustaja Ville Jehkonen jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja operatiivisena johtajana.